tiistai 23. marraskuuta 2010

Huurreikkunat


Kerhotilamme muuttui kertaheitolla lumiseksi. Kuka arvaa mitä laitoimme ikkunaan? :)

Teimme ikkunat osin aamupäiväryhmän kanssa ja iltapäiväryhmäläiset saivat arvuutella mitä ikkunoissa oikein on. Arvauksia olivat liima, maali, maito..


Oikea vastaus on piimä. Aikas monen lapsen, vanhemman ja työkaverin silmät levisivät kun kerroimme maalanneemme ikkunoita piimällä.


Oikeastaan maalaus ei ole kuvaavin sana, töpötimme piimän ikkunaan tällaisilla töpöttimillä.
Se oli lapsista valtavan hauskaa.


Lopputulos on kaunis ja talvinen. Piimä ei kuivuttuaan haise yhtään miltään ja silti se on helppo pestä vedellä pois. Se on myös turvallinen pienimpienkin töpöttää, ei haittaa vaikka maistaisikin välillä :D


Toimii muuten myös näkösuojana jos haluaa vaikkapa johonkin ikkunaan hieman peittävyyttä, mutta päästää luonnonvalon sisään. Suosittelen kokeilemaan!


lauantai 20. marraskuuta 2010

Kartonkienkeleitä


Ja vielä yksi postaus.
Alkuviikosta teimme enkeleitä yhden kerhoryhmän kanssa.


Tämä enkeli-idea löytyi ostamastani Taika-lehdestä. Työparini innostui siitä kovasti ja halusi heti teettää sen. Myönnetään, että tämä oli vaikeahko askartelu lapsille, eikä olisi onnistunut ison ryhmän kanssa. Silti olin tyytyväinen, kun enkeleistä tuli lasten tekemän näköisiä. Osa ei halunnu laittaa ollenkaan noita käsiä ja jalkoja.


Laitoin ne lentelemään oksalle, jonka toimme metsäretkeltä kerhon kattoon roikkumaan.


Lumioksia


Nyt tuleekin monta päivitystä kerralla.

Otimme kerholaisten kuvat pois puun juurelta ja teimme seinällemme hieman lumista maisemaa. Siniselle kartongille lapset saivat piirtää ensin hiilellä vähän oksia ja sitten siveltimellä töpötellä lunta eli valkoista maalia niiden päälle.


Väriyhdistelmä on jotenkin valtavan kaunis. Näitäkin tekivät sekä isot että pienet kerholaiset. Monelle pienelle oli ihana asia huomata, että sai tehdä samanlaisen työn kuin isosisko tai isoveli.


Pöllöjä


Tässä parin viikon takaisia pöllötyksiä.

Tarvitseekohan tämä juuri mitään selityksiä? :)
Siinä on pöllö, matskuina nahkaa, huopaa, nappia, karvanpaloja ja nokkana auringonkukan siemen. Tuli kivasti erilaisia pöllöjä, toisilla kiiluvat silmät, toisilla höyheniä enemmän...


Siellä ne sitten huhuilevat langalla ikkunassamme. Ihana kommentti oli yhden lapsen äidiltä: "Noi pöllöt sitten sopii teidän verhoihin!"

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäivä


Tässä meidän kerholaistemme isänpäivälahjat.


Lapset saivat leikata softiksesta haluamansa palan, sitten minä kuumaliimasin heijastinkangaspalan siihen, työparini pujotti langan sekä hakaneulan ja valmista tuli!


Paketoin lahjat vielä tällaisiin paketteihin. Jänskää kuulla tulevalla viikolla mitä ovat isät tykänneet lahjoistansa.
Kortinkin teimme, mutta siitä ei kuvaa ole. Kortti oli hyvin yksinkertainen: lapset piirsivät kanteen isänsä kuvan, leikkasivat kultapaperista kruunun päähän ja liimasivat viereen lapun, jossa luki "ISI ON KUNKKU!"


keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Saveilua


Vielä viime viikon satoa.

Työparini tilaili meille monen monta kiloa savea ja viime viikolla pääsimme saveilemaan.
Lapset saivat muovata tasaisen lätyn, johon painoimme havulla jäljen. Rei'itimme lätyn vielä ja näin syntyi taulu.


Toinen työ oli siili. Pallo savesta ja männynneulasia piikeiksi selkään. Hauskoja siilinkäisiä syntyi. Niitä tekivät myös naperokerholaiset eli 3-vuotiaat.


Lopuksi lapset saivat muovata loppusavesta mitä sitten halusivatkaan. Kaikenlaisia kissoja, lumiukkoja, hirviöitä ja ties mitä syntyi.

Naureskelimme kun muutaman lapsen päähän ei millään meinannut mennä, että kyseinen aine oli savea eikä betonia. Mitä mahtavat kotona ajatella vanhemmat kun lasten mukaan kerhossa maalataan saippualla ja muovataan betonilla...


torstai 4. marraskuuta 2010

Saippuakynttilöitä


Nyt seuraa monen monta kuvaa kynttilöistä :)


Olen niin ylpeä näistä töistä, sillä tämä oli löytämäni askarteluidea kirjasta nimeltä "Kaverihyrrä".
Näistä tuli uskomattoman kauniita!


Ostimme työparini kanssa Tokmannin tyhjäksi valkoisista pöytäkynttilöistä, lisäksi hain palasaippuaa.
Kynttilät siis maalattiin saippualla ja vesivärillä. Helppoa, edullista ja lopputulos lapsen tekemän näköinen sekä kaunis. Tässä oiva idea itsetehdyksi joululahjaksi lapselta vaikkapa mummolle.


Paketoimme kynttilät kauniisti ja liitimme mukaan lapun, jossa lukee: "Valoa syksyyn!" Näitä ei siis ole tarkoitettu varta vasten pyhäinpäiväksi, enemmänkin vain tuomaan valoa syksyn pimeyteen.

Muutamat lapset luulivat näitä isänpäivälahjoiksi (luultavasti paketoinnin takia), mutta isänpäivälahjoista lisää ensi viikolla kun niitä teemme.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Tässä minä!


Viime viikolla puhuimme kerhossa siitä, millaisia me jokainen olemme.
Tulimme siihen tulokseen, että jokainen on ihana ja kallisarvoinen.
Mietimme myös mikä tekee minusta minut.
Mittasimme lapset ja he saivat askarrella oman kuvansa.
Tässä kuvasatoa.


Töistä tuli aivan ihania. Monet olivat uskomattoman paljon tekijänsä näköisiä, kuten oli tietysti tarkoituskin. Valmiiseen työhön merkkasimme lapsen mitatun pituuden. Tarkoitus on mitata lapset keväällä uudestaan ja katsoa onko pituutta tullut lisää.


Loppuviikosta puhuimme sitten hieman erilaisuudesta. Askartelupuolella annoin lapsille erilaisia materiaaleja ja he saivat tehdä mitä halusivat. Ajatuksissani oli se, että vaikka materiaaleja on kaikenlaisia erilaisia, voi niitäkin kaikkia käyttää ja saada aikaan jotain hienoa.
Niistä ei valitettavasti ole kuvaa, sillä ne sai viedä heti kotiin.