perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pupusia


Tällä viikolla syntyi pilttipurkkipupusia.

Emme antaneet näitä vielä kotiin, ensi viikolla on tarkoitus laittaa purkkeihin sisälle pieni pääsiäisyllätys lapsille.

Hauskasti lapset laittoivat pupun viikset jokainen omalla tavallaan.

Maalausta ja sadutusta


Nämä ovat parin viikon takaisia töitä.

Ensin levitimme lattialle paperit, ja lapset saivat maalata musiikin soidessa. Sitten lapset siirtyivät yhden paikan vasemmalle ja jatkoivat edellisen lapsen työtä.
Tuli hienoja ja värikkäitä töitä.

Jatkoimme näitä siten, että levitimme maalatut paperit pöydälle ja keräsimme lapset ympärille. Sitten aloitimme sadun: olipa kerran.. ja lapsista sai jokainen jatkaa satua katsomalla maalausta.
Kun viimeinen lapsi oli kertonut oman satupätkänsä, päätimme sadun: sen pituinen se.


Näin lapset itse kuvittivat ja kertoivat oman satunsa.


Tässä ylläolevassa työssä alkaa satu näin:
"Olipa kerran prinsessa, jonka äiti tuli kipeäksi. Sairauden voisi parantaa vain uniyrtti. Uniyrttiä löytyy kaapista ja prinsessa antaa sitä äidille."


Vielä kaloja

Vielä yksi kalajuttu.

Naperot saivat tehdä tällaiset käsikalat.