Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. maaliskuuta 2012

Viimeiset talvijutut ja vähän pääsiäistäkin


 Viimeiset talviaskartelut.


Kimaltavia lumipuita, joiden päällä lentelee erivärisiä lintusia.


 Lumipuita ja lintusia tekivät kaikki ryhmät, myös pienet. Näissä kuvissa kuitenkin vain isompien tekemät työt.

Ja vähän pääsiäistäkin...


Pienimmät kerholaiset tekivät jo jokin aika sitten tällaisia pääsiäiskanoja pilttipurkeista.
Silmät, nokka, heltta ja pyrstö ovat tekijänsä näkemyksen mukaisissa paikoissa :D
 

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Pupusia


Tällä viikolla syntyi pilttipurkkipupusia.

Emme antaneet näitä vielä kotiin, ensi viikolla on tarkoitus laittaa purkkeihin sisälle pieni pääsiäisyllätys lapsille.

Hauskasti lapset laittoivat pupun viikset jokainen omalla tavallaan.

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Pääsiäiskanoja


Teimme perjantaina naperoiden eli 3-vuotiaiden kanssa tällaisia pääsiäiskanoja. Suht helppoja oli pienten tehdä, ohjeistettava oli tietenkin koko ajan, että mitä seuraavaksi tehdään.
Tyhjään pilttipurkkiin lapset saivat rytistää kaksi samanväristä tai eriväristä silkkipaperia ja sitten liimata massapallon pääksi. Sitten silkkipaperista rytättiin heltta ja nokka. Silmät vielä paikoilleen, höyheniä pyrstöksi ja rusetti kaulaan.


Hellyttäviä kanasia. Toisilla silmät ovat allekkain tai muuta vastaavaa, mutta ovatpa lapsen tekemän näköisiä :)

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pääsiäislinnut


Teimme viime viikolla ja tällä viikolla lasten kanssa tällaisia pääsiäislintuja. Idean sain jälleen tuolta lasten kanssa askartelevan ideapankista. Annoin lasten piirtää keltaiselle kartongille itse omat kätensä ja jalkansa. Sitten ne leikattiin irti ja liimattiin yhteen.


Hauskan näköisiä tuli ja taatusti jokaisen lapsen näköisiä! Nyt lintuset ovat jo lentäneet lasten koteihin pääsiäiskoristeiksi.