perjantai 30. syyskuuta 2011

Taidenäyttely

  
Järjestimme kaikissa kerhopisteissämme tällä viikolla taidenäyttelyillan.
Yhdistimme työparini kanssa siihen myös vanhempainillan.
Lapset siis ovat tehneet kerhopäivien aikana hienoja taideteoksia, jotka olivat taidenäyttelyssä esillä seinillä ja vanhempien ostettavana.
Illan tuotto meni kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen, Haitin maanjäristyksen uhreille kotien rakentamiseksi.


 Isompien kerholaisten taideteokset.


 Ensiksi teimme taustan, märkämaalaushuopaa väritettiin tummemmalla ja vaaleammalla sinisellä värillä, jotka kuivuttuaan levisivät kauniisti.
Sitten teimme hiilellä kalan tai usemman veteen uiskentelemaan. Ja jokainen sai vielä liimata pienen paljetin kalalleen säihkysuomuksi.


 Aivan lopuksi maalasimme kehykset ja koristelimme ne mosaiikkipaloilla.


 Teosten nimeksi tuli: "Salaisuuskala"


Sen lisäksi että myimme taidenäyttelyillassa lasten omia töitä, meillä oli lisäksi huutokaupattavana kaikkien kerholaisten yhdessä tekemä työ.
Teos on nimeltään "Ystävyyden aurinko", ja siinä on jokaisen kerholaisen itse piirtämä ja leikkaama käden kuva säteenä. Lapset ovat myös repineet keltaista mulperipaperia auringon keskelle.
Teos huutokaupattiin mukavaan hintaan hyvän asian puolesta :)


Tietenkin myös pienimmät kerholaiset tekivät omat taideteoksensa.
He maalasivat syksyisiä värejä ja liimasivat päälle oikeita koivun kuoren palasia.
Teoksen nimi on "Syksy". 


Nämä olivat oikein vaikuttavia teoksia seinällä ja keräsivät paljon kehuja.

Taidenäyttelyilta oli mukava järjestää ja paljon vanhempia lapsineen tulikin paikalle.
Oikean taidenäyttelyn tapaan tarjolla oli alkumalja ja pientä purtavaa.

 

3 kommenttia:

  1. Ihania syksyn värejä. Kiva lisä työhön nuo tuohen palaset. Minua kiinnostaa, mikä on tuo märkämaalaushuopa noissa sinisissä töissä? t. annastiina

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi :)

    Märkämaalaushuopaa saa askartelutarvikeliikkeestä, (esim. Manner) se siis kastellaan, puristetaan ylimääräiset vedet pois ja sitten siihen piirretään öljypastelliliiduilla tms. Kuivuttuaan värit liukenevat kauniisti toisiinsa.

    VastaaPoista
  3. sale - Titanium FAST & HOT - Trademarks
    The original Golden Gate raft titanium Hotel titanium hair trimmer & titanium band rings Casino in San Jose has does titanium have nickel in it been upgraded with new, more ford edge titanium 2019 modern amenities! No room service on-site has been

    VastaaPoista