maanantai 31. tammikuuta 2011

Timanttipuita

"Jääpuikkojen helinää,
soivia lumisia timantteja,
jäisiä kelloja,
teräviä tähtiä,
sellainen on timanttipuu
pakkastuulen tekemä."

Nämäkin ovat toissa viikon askarteluja, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Teimme siis timanttipuita. Näytin lapsille ensin itse tekemäni kokeilun, (mutta korostin tietenkin että jokainen tekee omanlaisensa) ja sitten lapset saivat mytystellä ruskeaa silkkipaperia rungoksi ja valkoista latvaksi. Lopuksi annoin pienen kasan sinisävyisiä helmiä, jotka liimattiin puuhun kimmeltämään.



Näistä tuli jotenkin todella herkkiä ja kauniita; ja todellakin jokaisesta puusta erilainen.

3-vuotiaatkin tekivät oman puunsa. Ovat huomattavasti suurpiirteisempiä, mutta hienoja tietenkin :)

Tein ensiksi esitellyn timanttipuun kolmen lapsiryhmän kanssa ja kahden muun kanssa teimme sitten toisenlaiset puut.
Maalasimme wc-paperirullan ruskeaksi, leikkasimme valkoisesta kartongista ympyrän lehdistöksi, ja siihen taas mytystelimme silkkipaperia ja liimasimme vielä helmiä.

Kivasti tuli vaihtelua kerhotilaankin. Tuikkikoon timanttipuut seinillämme ja ikkunallamme vielä kun on kunnon talvikin.


1 kommentti:

  1. Voi ihana kiitos tämä pelasti mut! Tuntuu, että lumiukkoja on tehty jo pilvin pimein eri tyylillä, tämä on hyvää vaihtelua. Muutenkin ihailen miten monipuolisesti kaikkea olette tehneet, innolla odotan lisämateriaalia! :-)

    VastaaPoista