tiistai 23. maaliskuuta 2010

Talvinen kylä


Tässä vielä puolet talvisesta kylästämme, joka koristi seinäämme alkuvuodesta hiihtolomaan saakka. Loman jälkeen töihin tullessamme puolet kylästä oli tippunut seinältä, joten otimme sen pois :D
Lapset saivat maalata pitkille papereille (rullapaperi) sormiväreillä sinistä lunta. Laitoimme kaksi näistä isoista papereista limittäin seinälle, jolloin saimme hauskoja lumikinoksia. Kinosten päällä sitten loikki milloin pupuja, milloin lumiukkoja. Jossain vaiheessa teimme sitten lumisen mäen ja kirkon sen päälle. Lapset saivat tehdä taloja kyläämme sekä kimaltavia lumipuita. Minä teetin lapsilla vielä kylän päälle satamaan lumihiutaleita.
Nyt kuitenkin ajatukset kohti kevättä!

Haluan vielä jakaa hauskan jutun tältä päivältä. Pari tyttöä halusi ehdottomasti, että leikimme piilosta ja, että etsisin tytöt. Suostuin, vaikka sisällä meillä ei ole yhden yhtä kunnon piiloa. Lähdin etsimään tyttöjä ja huomasin yhden piiloutuneen haalarinsa taakse eteisessä. Jatkoin kuitenkin etsimään ensin muut (jotta jännitys kestäisi edes hetken :D) ja kohta eteisestä kuului kolinaa. Tyttö olikin mennyt haalariinsa sisälle sen roikkuessa koukusta ja haalarin lenkki oli mennyt painon takia rikki ja tyttö haalarin sisällä mätkähti lattialle. :D
Tämä oli musta tosi huvittavaa, ei varmaan luettuna kuulosta niin hauskalta kuin siinä tilanteessa oli... Ihania lapsia! <3

2 kommenttia: